Sinitiainen - Kuva Esa Mälkönen

Ruska-aikaa – Viikot 36–39

Jukka Ranta: Syyskuu oli nimensä veroinen. Tuntui jo syksyltä, koleita päiviä, tuulta ja sadettakin. Syyskuun edetessä perhoset vähenivät. Sitruunaperhosia, lanttu- ja naurisperhosia lenteli niin kauan kun keltanot ja keltot tarjosivat ravintoa. Myös kukkakärpäsiä oli vielä runsaasti, esimerkkinä kuvissa näkyvä keltanilkkahelosurri. Myös sudenkorennot vähenivät. Yllättäen syyskuun viimeisellä viikolla sudenkorentokivelle ilmestyi yksinäinen syyskorento. Se oli häkellyttävästi lännensyyskorennon…

Kaavakävely, kivien murskausta ja putkiremppa – Muutosraportti 10/2021

  Näkyvin asia on ollut kaukolämpötyö ruttojuurten kasvupaikalla ja pumppukoppien edustalla. Tämä on vaikeuttanut lisää kulkemista. Aika-ajoin läntisen ja eteläisen kävelyteiden risteyksessä on ollut varastoituneena putkia ja muita työhön liittyviä tarvikkeita. Fortum informoi 1.10 Suomenojalla tapahtuneesta kaukolämpöputken vuodosta, jonka seurauksena oli koko Espoossa kärsitty ajoittain lämmön jakeluhäiriöstä. Fortum ei informoinut liittyikö vuoto meneillään oleviin töihin.…