Finnoonpuron matkassa, osa 2 – Puolarmaarin haara

Kun viikolla 24 kävelin Finnoonpuron latvahaaroja tulin tiedostaneeksi Puolarmaarin ryhmäpuutarhan alueelta tulevan kolmannen ”ison” haaran. Toki olen tiennyt sen olemassaolon, mutta en ollut ajatellut sen merkitystä. Niinpä toteutin purokävelyn jatko-osan viikolla 25 – raportointi on vain hivenen viivästynyt.

Haara saa alkunsa Henttaan kallioilta ja mäiltä. Se kulkee Kokinmetsän sekä Olarin koulun ja lukion pohjoispuolitse. Alkulähteiltä Suomenojalle on linnunteitse matkaa runsaat 4km ja uomaa pitkin runsaat 6km. Ennen Puolarmaaria puroa on vaikea erottaa runsaan kasvuston seasta: sarjakukkaisia, marunaa, kurjenmiekkoja ja pensaita.

Puolarmaarin alueella kaikki muuttuu. Puroa on selvästi kunnostettu. On suvantoja, biitsejä, erikoisia siltoja. Suvannoissa kasvaa runsaasti uistinvitaa ja sarpiota. Paikoin on tiheäasti osmankäämiä ja rannoilla kasvaa kurjenmiekkoja. Myös konnantatarta näkyy. Näky on silmälle mukava. Ja purossa on yllättävän paljon vettä. Saattaa olla yhtä vuolas kuin kaksi muuta päähaaraa.

Puron eteläpuolta kulkevalle polulle on annettu nimeksi ”Korentopolku” – oikein kyltillä kerrotaan. On nimensä veroinen. Todella paljon tytönkorentoja ja myös isompia (hukankorentoja, ukonkrentoja) lentelee. Pohjoispuolen polku on ”Perhospolku”. Perhosia ei paljoa ole – hopeatäpliä jonkun verran.

Puolarmaarin ryhmäpuutarhan jälkeen uoma häviää jälleen kasviston sekaan. Puolarmaarin karavaanariparkin kohdalla on vaikea havaita, että jossain putkien, marunoiden ja horsmien joukossa on potentiaalisesti vuolas puro. Päähaaran kohtaaminen tapahtuu syvällä pensaiden seassa. Päähaaran ranta on itäpuolella ryteikköä ja sitä mahdoton kulkea yläjuoksulle päin. Joten palaan karavaanariparkin kautta Puolarinrielle ja lähden kulkemaan läntistä törmää ylöspäin.

Ja kohta on näky kuin suoraan Sami Karjalaisen kirjasta: toistakymmentä neidonkorentoa liihottelee ja kisaa puron päällä. Vahinko, että ovat puron toisella puolella ja 100mm makro ei oikein riitä kuvaamiseen. Törmä on jyrkää ja mahdoton laskeutua alas. Haavat leuassa, kädessä ja jalassa muistuttavat viikon takaisista lipoista, turhasta rohkeudesta ja ahneudesta. Joten olen varovainen ja tyydyn siihen, mitä törmältä on mahdollisuus tehdä.

Matkaan kohti Malminmäkeä ja pari ”koskea”, tosin ihmisen tekemiä yllättää matkalla.

– Jukka