Hiljentynyt lintuparatiisi – Viikot 45-49/2020

Hiljaisilla altailla voi nähdä vielä jonkin verran vesilintuja. Dominoiva laji on sinisorsa, aika ajoin niitä on altailla ja purossa useita kymmeniä. Muita vesilintulajeja, kuten tukkasotkia, on enää harvakseltaan. Joinakin vuosina aina jäiden tuloon asti sinnitelleet harmaasorsaparvetkin ovat poissa. Tänä syksynä ei ole näkynyt myöskään viivytteleviä nokikanayksilöitä. Siihen saattaa syynä olla, että altailta on kadonnut uposkasvi hentokarvalehti, joka on nokikanan ”herkkua”. Nokikanan pesimämäärä on puolittunut muutaman vuoden takaisista 40 parin määristä. Syytä hentokarvalehden katoamiseen ei tiedetä, mutta oletettavasti altaiden veden kemiallinen koostumus on viime vuosina muuttunut.

Yhdistyksen kuvaajista Jukka, Paul ja Mehmet muistelevat viime viikkoja:

Jukka Ranta:
Poikkeuksellisen lämmin marraskuu. Se oli myös sateinen ja useita matalapaineita liikkui Suomen yli. Tämä sai aika-ajoin Nuottalahden veden nousemaan hyvin korkealle, suurimmat korkeudet (noin + 100 cm) sattuivat keskiyölle, joten päivisin laituri 29 ei ollut veden alla. Purot (sekä Finnoonpuro että Djupsundsbäcken) tulvivat yli äyräiden. Tulvaniityllä oli kuitenkin runsaasti vettä. Puron takaa katsottuna näytti ulottuvan Etuniemen kasvimaille saakka.

Marraskuun vaihtuessa joulukuuhun olivat säät tuhruisia ja sumuisia. Kuluneen viikon lauantaiksi luvattiin vielä perjantai-iltana puolipilvistä ja osin jopa aurinkoista. Päivä oli kuitenkin harmaa ja pimeä. Ruokintapaikalla kuvaaminen oli kuin yöllä kuvaamista.
Altaalla kaakon kulmassa oli viikon ajan sinilevältä näyttävää vihreätä mönjää.

Kotipuutarhassa ovat jalostetut puutarharuusut alkaneet kukkimaan toiseen kertaan. Luonnonruusut Suomenojalla tyytyvät tekemään vain kiulukoita.

Paul Stevens:
Helsingin Kaisaniemen keskilämpötila oli marraskuussa 4 astetta lämpimämpi kuin keskimäärin marraskuina 1981–2010, ja 3 astetta lämpimämpi kuin viime vuonna. Sää myös vaihtui nopeasti. Marraskuun 19. päivä oli lämmin ja tuulinen, mutta seuraavana päivän talvi tuli käymään päiväksi. Jotkut pietaryrtit olivat vielä kukissa, kun talvi tuli.

Ruokinta-alueella meidän tarjoama ruoka maistuu tavallisille talvehtijoille kuten käpytikoille, sini-, kuusi- ja talitiaisille ja mustarastaille. Erikoisuus ruokintametsikössä oli kuitenkin sieni. Kun olin kuvaamassa lintuja, huomasin kirkkaan oranssin väripilkun synkässä metsikössä. Se oli keltahytykkä (Tremella mesenterica), joka kasvaa kuolleiden, mutta vielä puussa olevien oksien päällä. Se on parasiittisieni, joka saa ravintoa aluspuun hajoavista aineksista.

Marraskuun alussa eräänä yönä taivas oli kirkas ja kuu nousi myöhässä, eli tähdet loistivat. Otin kamerani jalustan kanssa iltakävelylle Nuottalahden ympärille. Palatessa kotiin huomasin, kuinka paljon Suomenojan voimalaitos dominoi yötaivasta. Katsoin tähtikartta-appiini ja se näytti, että linnunrata kaartui suoraan voimalaitoksen ylitse. Otin muutaman kuvan, mutta linnunrata ei näy, kun voimalaitoksen valot ovat liian kirkkaita. Samat valot valaisivat voimalaitoksen pakokaasupilven, joka kevyessä pohjoistuulessa nousi melkein suoraan ylöspäin.

Mehmet Cadiroglu:
Marraskuussa on ollut vesisadetta, sumua, pakkasta ja lunta. Joulukuun alku on ollut hyvin synkkä ja hämärä eikä mieli tehnyt mennä kuvaamaan. Kaikki kuvani ovat siis marraskuulta. Tavalliset lintulajit ruokailevat ruokintapaikalla, joskus joku peto pelottaa lintuja niin, että ruokintapaikka menee täysin hiljaiseksi. Ainoa ääni jota voi kuulla on Suomenlahdentien sillan liikenteen ääni. Jonkun kaatuneen puun rungon alla voi nähdä talitiaisen hiljaisena, joka liikuttaa vain päätään silloin tällöin nähdäkseen ympärilleen, muuten täysin hiljainen ja liikkumaton, jotta peto ei huomaisi sitä. Tämä hiljaisuus kestää joskus 5-6 minuuttia ja sen jälkeen rohkeimmat linnut tulevat syömään ja niitä seuraavat pikkuhiljaa varovaisemmat yksilöt.

Ruokintapaikalla käy yksi peloton kuusitiainen. Jostain syystä tämä lintu kerran yritti laskeutua kameran jalustalle ja sitten käsivarrelleni, mutta sitten se ei laskeutunutkaan. Takanani olevat ihmiset myös huomasivat tapahtuman ja nauroivat ääneen. Viime vuonna ehkä sama yksilö muutaman kerran lenteli kohti minua ja pörräsi hetken hyvin lähellä korvaani niin, että kuulin hyvin selvästi sen siipien aiheuttamaa ääntä, vaikka korvani oli karvalakin peittämänä. Molemmat olivat iloisia kokemuksia, jollaista ei tapahtu kovin usein.

Olen kuullut ihmisten sanovan Suomenojan talviruokintapaikan olevan kuin temppeli, ja olen samaa mieltä. Sinne voi mennä hiljentymään tai seuraamaan ja kuuntelemaan luontoa. Siellä on jotakin, joka antaa rauhaa sielulle.

Tämän raportin koosti Esa Mälkönen. Seuraava ilmestyy 4.1.2021.