Lintuperheitä, metsäkauriita ja monenlaisia ötököitä – Viikko 21/2020

Esa Mälkönen:

Alueen valtalajin naurulokin ensimmäiset pesueet ovat kuoriutuneet. Nyt syntyneet poikaset saavuttavat lentokyvyn juhannuksen tietämillä. Vesilinnuista sinisorsalla ja telkällä on ollut jo viikkoja poikueita, nyt joukkoon liittyi myös punasotka.

Punavarpusia ja pensaskerttuja laulaa monessa paikkaa altaiden reunuspuissa ja -pensaikoissa. Ruovikossa reviiriään kuuluttaa joukko ruokokerttusta ja länsireunalla ainakin yksi rytikerttunen, mutta vielä suuri osa näistä linnuista on tulematta. Satakielet ovat intoa täynnä ja niitä voi kuulla päiväsaikaankin, hämäräajan taitureita viita- ja luhtakerttusta odotellaan alkavalla viikolla.

Metsäkauriita näkee likimain joka ilta itäreunan niityillä. Ne ovat sarvettomia naaraita/nuoria, parhaimmillaan neljäkin näkyvissä yhtä aikaa. Alueen sarvipäinen pukki pysyttelee yksikseen yleensä metsikön reunassa.

Paul Stevens:

Nuottalahdessa olin nähnyt muutaman kerran yksinäisen, oudonnäköisen hanhen, joka toisinaan liikkui kanadanhanhien seurassa, mutta täällä viikolla näin sen merihanhen kanssa. Kenties se on merihanhi–kanadanhanhi -risteymä, jollaisia on nähty Suomessa aikaisemminkin.

Lapasorsa siivilöi ravintoa vedestä suurella nokallaan. Nokan reunalla on eräänlainen siivilä, joka läpäisee veden, mutta ravintopalaset jäävät siihen kiinni. Lapasorsakoiras on mitä komein lintu.

Kun yhtäkkiä tuuli yltyi kovaksi, sinisorsan poikaset hakeutuivat emonsa suojaan – kesti jonkin aikaa ennen kuin kaikki poikaset olivat löytäneet paikkansa. Kun näin pikkuruisen sinisorsapoikasen yksin, tajusin, että allas on sille iso maailma, missä vaanii kaikenlaisia vaaroja.

Lintualtaan flavistinen sinisorsapoikanen on saanut lempinimekseen ”kylpyankka”. Kun se liikkuu perheensä seurassa, se erottuu vielä paremmin. Toivottavasti se kasvaa aikuiseksi; olisi kiinnostava nähdä, minkävärinen aikuinen siitä tulee.

Mehmet Cadiroglu:

Lämpö pistää hyönteiset liikkeelle. Poluilla näkee erilaisia kuoriaisia. Auringonvalossa lämmennyt musta vastavalosuoja houkuttelee joskus lentäviä hyönteisiä, tällä kertaa sorsankaislakorennon. Lehtokotilot ovat kaksineuvoisia ja voivat lisääntyä yksinkin, mutta ne myös parittelevat. Tällöin toinen on naaraan ja toinen koiraan roolissa.

Pikkulintujen laulua kuuluu runsaasti joka suunnasta, mikä saa ihmisen iloiselle tuulelle.

Lauantai-iltana näin piisamin siirtämässä poikastaan. Yksi naurulokki tapansa mukaan uhkaili piisamia, joka ui liian läheltä lokin pesää. Parkkipaikalla kasvaa yksinäinen keltainen tulppaani.

Jukka Ranta:

Sää lämpeni merkittävästi ja oli useita aurinkoisia päiviä. Ja tämä näkyi selvästi luonnossa.

Kirjoitin viime viikon raportissa isotuomipihlajasta, joka on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi. Sen ”pikkusisko”, sirotuomipihlaja kasvaa myös Suomenojalla. Huomasin, että sitä on ruokintapaikalla kaatuneiden runkojen takana useita pensaita, suurimmat ovat jo miltei puuksi luokiteltavia. Se on myös vieraslaji, muttei ei ole luokiteltu haitalliseksi. Aika erikoiseen paikkaan se on Suomenojalla karannut, koska ruokintapaikan metsä ei ole kokenut maantäyttöä. Ilmeisesti linnut ovat levittäneet. En ole sitä aiemmin huomannut. Makrokuvaajan nenä on ollut liikaa maanpinnassa kiinni.

Sirotuomipihlaja on hyvä esimerkki viikon kehityksestä. Tiistaina oli vielä nupulla, mutta perjantaina jo komeasti kukassa. Myös ristikukkaisia alkoi näkymään. Keltaisia peltokanankaalin kukkia näkyi runsaasti ja myös litulaukkaa metsiköiden reunalla. Litulaukka, englanniksi hauskasti Garlic Mustard, ”valkosipulisinappi”, kasvoi aiemmin lämpöputken varrella laajoina kasvustoina. Kun lämpöputkea käveli sipulin tuoksu tuli pitkälle vastaan. Kevättähtimöitäkin näkyi jo ja myös terttuseljan kukinnot ovat avautuneet.

Ruokintapaikalla orava seurasi kuvaajan touhuja pitkään, kurkki vähän väliä puiden takaa, ja kun kävelin eteenpäin, vaihtoi puuta, jotta pystyi seuraamaan. Perhosia lenteli tuulessa poukkoillen ja yksittäinen auroraperhosnaaras asettui hetkeksi aloilleen kuvattavaksi, tosin aika sekaiseen paikkaan. Tiistaina isosurviainen (päivänkorento) otti aurinkoa kivellä. Päivänkorennot lienevät eläneet pisimpään maapallolla nykyisistä lajeista. Niitä oli jo dinojen aikana. Tosin tämä laji ei ole mikään kaunotar.

Helmut Diekmann:

Isosurviainen ei ole varmaankaan mikään kaunotar, niin kuin Jukka tuumii, ja sama pätee myös karvasääskiin, joita lenteli ja kömpi lintualtaiden ympäristössä viikonlopun aikana. Jo pelkkä ötökän nimi taitaa herättää jonkinlaista kauhua monissa ihmisissä – vaikka tämä kaksisiipinen on täysin vaaraton; se ei pure eikä pistä.

Perhosia näin lauantaina yllättävän vähän: muutama ikäloppu neitoperhonen sekä toinen ns. aikuistalvehtija, herukkaperhonen, jonka tunnistaa helpoiten takasiiven alapinnan valkoisesta c-kirjaimesta, mistä laji on saanut tieteellisen nimen (c-album). Tämä perhonen vaikuttaa aina hieman rähjäiseltä ja riekaleiselta – mikä johtuu siitä, että sen siipien reunat mutkittelevat niin voimakkaasti.

Tämän havaintoraportin koosti Helmut Diekmann. Seuraava julkaistaan 1.6.2020.