Naurisperhoset – Kuva Esa Mälkönen
Edelleen lämmintä, mutta tuulista ja ajoittain sadekuuroja.
Voidaan todeta, että elokuu oli syyskorentojen kuukausi. Runsaasti punasyyskorentoja ja elokorentoja. Joukossa näkyi myös muutama verikorento. Verikorennon erottaa esimerkiksi punasyyskorennosta esimerkiksi mustista, hivenen kiiltävistä jaloista sekä nuijamaisesta ruumiin takaosasta.
Verikorento on edelleen harvinainen ja esiintymien pääalue on rannikolla ja Ahvenanmaalla. Tosin se on vaeltaja ja alkanut levittäytymään myös muualle Suomeen.
Korentokivi on edelleen nimensä veroinen.
Perhosia oli edelleen vähän enimmäkseen eri kokoisia valkoisia. Yksittäinen pikkukultasiipi lepäili kasvin lehdellä lähellä maan pintaa.
Raunioyrtit (kuten myös pensaskanukka) alkoivat edellisen vuosien tapaan kukkimaan toiseen kertaan.
Esa Mälkönen havainnoi:
Alkukesästä länsiallas näytti peittyvän valtaosin paksuun levään, mutta nyt kesän lopussa pintalevää on paljon vähemmän, ja vesilinnut näyttävät suosivan tätä allasta eniten. Nokikanoja, lapasorsia, harmaasorsia, taveja, sinisorsia ja telkkiä on yhteensä muutama kymmen.
Paljon vähemmän lintuja näkyy muilla altailla. Ison eteläaltaan vesi näyttää pinnan alta ikävästi pienlevän tai vastaavan vihersamentamalta. Lokkilautoille on puhjennut hieno kukkameri, oletettavasti kylvetyistä siemenistä.
Viime viikon puolivälin aurinkopäivinä tarkkailin länsireunan niityillä/ruderaateilla perhosia. Valkoisia näkyi, ja niistä ylivoimaisesti yleisin oli naurisperhonen, jota saattoi parhaina hetkinä nähdä 5–6 samalla kertaa. Satunnaisemmin valkoisista erottautui lanttu- ja kaaliperhonen. Värikkäämmistä näkyi amiraali ja pikkukultasiipi. Yöperhosista löytyi pietaryrteillä ruokaileva varsiyökkönen (joka on osin päiväaktiivinen). Heinäsirkkoja pomppi miltei jokaisella askelluksella, mutta haikea olo siitä tuli, kun sirkat eivät enää tunnu ääneen sirittävän (toista se oli ennen, nuorin korvin…).
Koosti: Jukka Ranta