Ruska-aikaa – Viikot 36–39

Jukka Ranta:

Syyskuu oli nimensä veroinen. Tuntui jo syksyltä, koleita päiviä, tuulta ja sadettakin. Syyskuun edetessä perhoset vähenivät. Sitruunaperhosia, lanttu- ja naurisperhosia lenteli niin kauan kun keltanot ja keltot tarjosivat ravintoa. Myös kukkakärpäsiä oli vielä runsaasti, esimerkkinä kuvissa näkyvä keltanilkkahelosurri. Myös sudenkorennot vähenivät. Yllättäen syyskuun viimeisellä viikolla sudenkorentokivelle ilmestyi yksinäinen syyskorento. Se oli häkellyttävästi lännensyyskorennon oloinen kooltaan, väritykseltään ja jaloistaan. En saanut varmistettua, mutta jos se on lännensyyskorento, se olisi ensimmäinen havainto Suomenojalla. Lajia on tosin esiintynyt Viikissä, mutta se elää Manner-Suomessa pääosin Hangon ja Tammisaaren alueella. Lämmin kesä on ollut erikoinen kasvien kannalta. Edellisessä viikkoraportissa oli jo puhetta raunioyrteistä. Ne kukkivat edelleen kuluneella viikolla. Toinen erikoinen tapaus on idänpensaskanukka (korallikanukka). Se kukki normaalisti toukokuun lopussa, mutta teki marjat jo heinäkuun lopussa ja on kukkinut toiseen kertaan syyskuun alusta lähtien. Kissankellot kukkivat vielä kuluneella viikolla. Peltosaunio (saunakukka) on koko kesän kukkiva laji. Tänä vuonnakin se aloitti toukokuussa ja kukkii edelleen. Marja-aroniaa kasvaa tallitien metsässä ja myös puron suistossa. Se on värikäs syksyllä. Ja allas näyttää edelleen umpeenkasvaneelta.

Mehmet Cadiroglu:

Yhtenä aurinkoisena syyskuun aamuna itäisen tornin edustalla oli nuorten harmaasorsien pieni parvi. Huomasin, että parvessa oli tietty hierarkia. Melkein aikuisen näköinen koiras pomotteli vähemmän aikuisen näköisiä koiraita. Allas on hiljentynyt, mutta ruska on parhaimmillaan. Paul Stevens: Syyskuun alkupuolella merimetsot kerääntyivät vanhalla laiturilla melkein joka aamu. Joskus laiturilla oli yli 20 lintua. Kuun loppupuolella niitä oli vähemmän. Myös silkkiuikut kerääntyivät Nuottalahteen ennen muuttoansa etelään muuttoa. Altailla oli sen sijaan hiljaista. Silloin tällöin näin muutaman tavin ja yksinäisen nuoren lapasorsan. Välillä tikliparvi söi siemeniä takiaisista. Myös harakat etsivät ruokaa altaiden poluista ja puista.

Tommi Heinonen:

Syksy on tuonut aamusumut. Nuottalahden hylätyillä laitureilla oli alkukuusta yllättävän vähän merimetsoja, mutta kuun vanhetessa niiden määrä kasvoi. Aivan viime päivinä merimetsoja on ollut todella paljon. Ne ovat levittäytyneet sataman pienelle luodolle, josta ne tähyilevät laitureissa olevia veneitä. Koskakohan kuullaan ensimmäiset valitukset veneillä istuvista ja sotkevista linnuista? Nuottalahdella parveilee hetkittäin muuttoon valmistautuvia muitakin vesilintuja. Monet harmaahaikarat ovat jatkaneet jo muuttomatkaansa, mutta yksittäisiä lintuja seisoo vielä hylätyillä laitureilla.

Helmut Diekmann:

Pietaryrtit jaksavat vielä kukkia ja tarjota mettä syksyn viimeisille hyönteisille. Viime vuoden lokakuussa löysin pietaryrtin kukinnoista pienen punetuikekoin parven. Punetuikekoi kuuluu pikkuperhosiin ja on melko harvinainen. Tänään (4.10.) löysin yhden yksilön eteläisen lintutornin juurelta. Pikkuperhoset jäävät helposti huomaamatta, mutta muodostavat oman mielenkiintoisen mikrokosmoksen. Loppukesällä lintualtaan nokkospuskat olivat täynnä isokoisia. Päiväsaikaan isokoisat lepäävät nokkos- tai vadelmalehtien alapuolella, mutta lähtevät häirittyinä helposti lentoon. Iltahämärässä ne aktivoituvat ja käyvät hanakasti kukilla. Lintualtaan laidoilla kasvavista puista voi havaita eri pikkuperhostoukkien jälkiä. Muun muassa monet kääriäiset ja koit rullaavat lehtiä kääröiksi ja elävät niiden suojassa. Syksyn lehtiä tutkaileva voi löytää muutakin kiehtovaa. Esimerkiksi keltaisissa haavanlehdissä voi olla kirkkaanvihreitä laikkuja. Niitä näkyy runsaasti lintualtaan itäpuoleisen polun varrella, missä kasvaa nuoria haapoja. Lehtisolukon sisällä möngertää pieni perhostoukka: impikääpiökoisan toukka. Impikääpiökoisa on harmaanruska perhonen, jonka siipiväli on vain 5 mm. Laji on melko yleinen, mutta Suomessa siitä on tavattu vain naaraita – ei ensimmäistäkään koirasta. Naaras pystyykin yksin tuottamaan tarvittavat sukusolut lisääntymistä varten. Tätä ilmiötä kutsutaan partenogeneesiksi (neitseelliseksi syntymiseksi). Impikääpiökoin toukka elää syyskuusta marraskuulle haavanlehdessä ja syö keskisuonen ja ensimmäisen sivusuonen välisen alueen ontoksi. Täten se luo itselleen vihreän vyöhykkeen muuten kellastuvaan lehteen, minkä turvin se pystyy ruokailemaan lehdessä senkin jälkeen vielä, kun lehti on pudonnut maahan. Ihan itse toukka ei kuitenkaan pysty manipuloimaan lehteä pysymään vihreänä. Toukan ruumiissa elää bakteereja, jotka elävät isäntänsä kanssa symbioosissa. Bakteerit erittävät haavanlehden kemiaan vaikuttavia yhdisteitä. Kun puu imaisee lehden sisältämän lehtivihreän talteen runkoonsa, bakteerien erittämät kemialliset yhdisteet estävät sen siltä lehden osalta, jonka toukka on vallannut itselleen. Vihreän täplän takaa paljastuu siis mutkikas tarina.

 

Viikkoraportin laati Helmut Diekmann