Pesänrakentamista, parittelua ja poikasia – Viikko 17/2020

Auringonlasku – Kuva Paul Stevens   Esa Mälkönen: Vaikka kevät on ollut pääosin varhainen, eivät kaikki linnut saapuneet etuajassa. Esimerkiksi liejukanat ja harmaasorsat ovat yleistyneet vasta kuluneella viikolla. Altailla on pistäytynyt parina viime päivänä mielenkiintoinen hanhiristeymä. Perimän toisena osapuolena on todennäköisesti merihanhi ja toisena osapuolena kanadanhanhi. Pään ja nokan muoto on selkeästi merihanhi-+ kanadanhanhimainen, joskin…

Viitakerttunen - Kuva Paul Stevens

Linnunlaulusta, linnunpoikasista ja lepakoista – Viikko 21/2019

”Lintujen laulun kannalta eletään toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa parasta vuodenaikaa. Altailla voi kuulla päiväsaikaankin ruokokerttusia, satakieliä, punavarpusia, pensaskerttuja ja mustarastaita, ja ensimmäinen viitakerttunenkin on liittynyt joukkoon. Kaikista parasta kuunteluaikaa on aamuvarhainen klo 4-8 välillä, silloin useimmat lajit ovat aktiivisimmillaan,” neuvoo Esa Mälkönen. Telkkien ja sinisorsien lisäksi nokikanoilla on ensimmäiset poikaset vesillä. Viikonloppuna näkyi myös…

Hiljainen ilta - Kuva Paul Stevens

Vaihtelevia kevätilmoja – Viikot 14–15/2019

Huhtikuun alkupuolella vietetään normaalisti ensimmäisiä varsinaisia kevätpäiviä, kun vuorokauden keskilämpötila nousee tilapäisesti +10 asteen yläpuolelle. Tällaisistä päivistä saimme nauttia ensimmäisellä havaintoviikolla. Sen jälkeen tuli takapakki ja lämpötilat laskivat välillä pakkasen puolelle. Vaikka altaalle oli jo saapunut jonkin verran naurulokkeja ja vesilintuja, kylmät yöt pitivät lisämuuton vähäisenä. Esa Mälkönen luettelee altaalle tähän saakka saapuneita lintulajeja: ”Nokikanoja…

Täyttömäki avolouhoksena vuoden alussa - Kuva: Jukka Ranta

Vuosi 2018: Iso muutos alkoi – Täyttömäki in memoriam, Maurille muistomerkki – Muutosraportti viikko 52/18

  Vuoden 2018 alkoivat isot, näkyvät muutokset sitten Finnevikinsillan rakentamisen. Täyttömäen poistoon ryhdyttiin jo vuoden 2017 lopulla ja kuluneen vuoden alussa töyttömäki muistutti avolouhosta. Sen uumenistia tuli esiin kaikennäköistä roinaa. Vaihtoehtona olisi ollut kehittää alueesta, tosin pienimuotoisemmin Vuosaaren täyttömäen kaltaista ekologisesti rikasta ja monikerroksista paikkaa. Siihen suuntaan sen oma kehitys oli menossa. Ei voi mitään,…

Monisatapäinen kottaraisparvi. Kuva: Esa Mälkönen

Kottaraisista ja kasveista – Viikot 25 ja 26/2018

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Keskikesällä lintualtaan ruovikossa yöpyvät kottaraiset. Suomenojalla on saattanut piipahtaa jopa viisisatapäinen parvi. Pesäpaikansa lähellä kottaraisten poikueet viipyvät vain muutaman päivän, minkä jälkeen ne lähtevät emojen opastuksella tutustumaan lähiseutujen laitumien, peltojen ja…

Elokorento sudenkorentokivellä - Kuva: Jukka Ranta

Sudenkorentokivi – Viikko 34/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”]   Kirjan julkaisun nostalgisissa tunnelmissa, saanen (JR) palata hivenen menneeseen ja ottaa sieltä vauhtia tähän päivään. Aloitimme siis alueen dokumentoinnin kevättalvella 2011. Sen vuoden kesään sattui lämpöputki, joka toi mukanaan runsaasti…

Kottraisnuori - Kuva: Jukka Ranta

Sudenkorentoja ja syysmuuttajia – Viikko 31/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Viikon odotetuin havainto oli sudekorennot. Viikolla lenteli runsaasti syyskorentoja, kuten gallerian punasyyskorennot. Ne olivat ylipäätään kesän ensimmäiset sudenkorennot, jotka olen (JR) Suomenojalla nähnyt. Paul havaitsi tytönkorentoja. Tytönkorentojakaan ei ole Suomenojalla aiemmin…

Osassa Suomea rauhoitettu lehtopalsami kukkii - Kuva: Paul Stevens

Missä perhoset ja sudenkorennot? – Viikko 28/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Kun lauantaina tuli aurinkoa ja lämpöä, kiersin (JR) kaikki mahdolliset perhospaikat sillan alta tallien kautta puronsuuhun, purolta metsiköiden niityille ja ruderaatille. Tulos: muutama lanttuperhonen ja tesmaperhonen, ei yhtään sudenkorentoa. Lisätään vertailun…

Varis kaveerasi kuvaajan kanssa - Kuva: Jukka Ranta

Kun vaakusta kuvaajan kaveri tuli – Viikko 27/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Olen (JR) tottunut siihen, että varikset ja harakat ottavat hatkat, kun nostaa kameraa. Altaan kaakkoiskulman ja puron välissä olevien pumppukaivojen ympärilla touhusi kaksi varista. Olivat varsin pelottomia ja tuntui jopa silta,…

Kasvit osoiittavat heräämisen merkkejä - Kuva: Jukka Ranta

Kasvit alkavat herätä – Viikko 16/17

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none”] Pakkasyöt ja koleat päivät ovat pidätelleet kasvien kukintaa. Vaikuttaa siltä, että kasvimaailma on 2-3 viikkoa myöhässä tavanomaisesta. Ilmatieteenlaitoksen mukaan kevät seisahtui lähes kuukaudeksi. Tiistaina valkovuokot nuokkuivat nuput alaspäin lehdet supussa. Pari…