Juhannusviikko – Viikko 25/13

Kuten tunnettua, on Suomeojalla paljon karkulaiskasveja, jotka luokitellaan haitallisiksi. Yksi näistä on jättiputki. Pari vuotta sitten sitä oli täyttöharjanteella hädin tuskin havaittavissa. Lehtiä siellä täällä täyttöharjanteen rinteessä. Nyt on laaja kasvusto, siis todella laaja japanintatarin vieressä. On häkellyttävää, miten paljon jättiputki on vahvistunut ja laajentanut reviiriään kahdessa vuodessa. Se on levittäytymässä rinnetta alaspäin ja myös…

Poikasten viikko – Viikko 24/13

Helteiden katkettua palattiin tilastonomaiseen alkukesän säähän. Pilveili, sateli ja tuuli. Tuulen takia oli perhosten ja korentojen tarkkailu hankalaa – tuntui, kuin ne olisvat hävinneet. Linnuilla ovat poikaset runsain mitoin altaalla. Syystä voidaan sanoa, että kyseessä oli poikasten viikko. Erityishavaintona herätti tavien, erityisesti koirastavien runsas määrä. Kun naarailla on poikaset hoidettavinaan, tuntuu, että koiraat ovat lähteneet…

Helteinen kesäviikko – Viikko 23/13

Viikkoa voisi kuvata yhdellä sanalla: hellettä. Tosin viikon loppua kohden helteet väistyivät ja oli vaan tavallisen lämmintä ja kesäistä. Sää oli ajoittain hyvinkin tuulinen. Tuulisesta säästä huolimatta tytönkorentoja lenteli paljon. Sinisorsa- ja nokikanapoikueet yleistyvät ja näkösällä oli suurperheitäkin. Pikkutyllikin pistäytyi altailla. Raunioyrtit nousivat ”metsäksi” ja aloittivat kukinnan. Lupiinit tekivät maiseman värikkääksi. Kaiken kaikkiaan tavallisen oloinen…

Kesä tuli oikeasti – Viikko 22/13

Uutisissa on juttua merentäytön YVA:sta. Siihen liittyen on paljon keskusteltu lokkiluodosta. Kyseessä on pieni luoto sataman edustalla. Siellä pesii laskelmien mukaan noin 100 paria ja on lintualtaiden lokkiyhdyskunnan liitännäinen – tavallaan ”esikaupunkialue”. Yhdessä suunnitelmassa oli luotoa siirretty reilusti merelle päin. Espoohan siirtää vaikka peruskallion. Pikku homma. Kuvissa on ensimmäisenä tämä paljon keskustelua herättänyt lokkiluoto. Ansaitseen…

Kukkaisviikko – Viikko 21/13

Tämänkin viikon osalta täytyy ihmetellä kasvimaailman nopeaa tempoa. Tuomet ja terttuseljat puhkesivat täyteen kukkaan. Hopeapajut, taikinamarjat ja viinimarjat säestivät. Viikko sitten raunioyrtit olivat vielä pieniä keriä – kuluneella viikolla kasvoivat jo tuuheaksi, polvenkorkuiseksi ”niityksi”. Nuppujakin oli siellä täällä näkyvissä. Tulvaniityn alkukevään ruskeus ja harmaus on mennyttä. Rentukat, puna-ailakit, luhtalitukat antavat väriä ja eloa. Monet sarat…

Se on kesä – Viikko 20/13

YLE:n sääprofeetat (eli ns. säärinki) julkaisivat mielenkiintoista aineistoa kevään kestosta. Viimeisen 30 vuoden aikana ns. terminen kevät on  Helsingin alueella kestänyt keskimäärin 51 päivää, tänä vuonna 21 päivää. Erikoista on. että tuo termisen kevään kesto on tilastollisesti 50-53 päivää läpi Suomen – ja Sodankylä on tuo 50 päivää. Kuten jutun otsikko kertoo, kevät tuli ja…

Jo vihertää lehdet tuomipuun, kuin kesä tullut ois … Viikko 19/13

Muutama kesäisen lämmin päivä ja pakkaseton yö kaiken muuttaa voi. Luonto räjähti eloon. Viime viikolla kaikki oli harmaata. Alkuviikolla puissa oli vihertäviä silmuja ja loppuviikosta lehdet aukesivat vauhdilla. Satakielten laulu helisi metsiköissä. Kotiloiden massat olivat marssilla. Valkovuokot hohtivat metsiköissä. Raportin kaksi ensimmäsitä kuvaa on samasta tuomen oksasta maanantaina ja lauantaina. Muutos oli miltei nähtävissä. Lintualtailla…

Tuulinen viikko – Viikko 18/13

Hämmentävää oli havaita, että pääkaupunkiseutu oli Suomen lämpimin paikka maanantaina ja siellä syntyi kevään lämpöennätys. Useassa havaintopisteessä lämpötila ylitti 14 astetta. Yleensä varhaislkeväällä ei merenrannalla lämpöennätyksiä tehtailla. Kova tuuli viilensi auringon lämpöä: varjossa ja tuulessa oli liian vähän vaatteita; auringossa ja tuulensuojassa tuli kuuma. Yöpakkaset hidastivat kevään etenemistä erityisesti kasvimaailmassa. Lintualtaalla olivat kevään tutut touhut…

Luonto herää – Viikko 17/13

Jäät sulivat altailta kokonaisuudessaan. Vielä keskiviikkona oli altaan pohjoisosat ”lahtineen” jäässä. Viikonloppuna jäitä ei enää näkynyt. Mustakurkku-uikku ja lapasorsa saapuivat ja runsastuivat hetkessä. Kuten odottaa saattoi, oli kevätmuutto poikkeuksellisen intensiivinen ja tapahtui lyhyessä ajassa verrattuna aikaisempiin vuosiin. Erikoisuus oli merimetso, joka tarkkaili maailman menoa sataman edustan luodolla koko viikon. Myös altailla oleskeli harvinainen vieras: pikku-uikku,…

Lintujen viikko – Viikko 16/13

Kuten odottaa saattoi, tapahtui muutto ryntäämäällä: telkkä, naurulokit, nokikana, kyhmyjoutsen, liejukana, punasotka, harmaasorsa … kaikki ilmaantuivat parin päivän sisään. Allas alkoi sulamaan eteläisen lintutornin kohdalta ja linnut siirtyivät meren sulasta altaalle. Myös lumipeite suli nopeasti. Siellä missä viikko sitten oli vielä lunta, kasvit työntyivät viikon aikana esiin. Etelänruttojuuri ja japaninruttojuuri nousivat vauhdilla esiin. Puroissa oli…