Marraskuun harmaata – Viikko 47/12

Marraskesi, marraskuu, marras … koulussa opittiin, että marraskesi tarkoittaa ihon ulointa kerrosta ja se muodotuu kuolleista, sarveiainetta sisältävistä soluista … siis marraskuu, kuollut kuukausi. Sen verran kaiveli tuo analogia, että pakko oli selvittaa sanan ”marras” etymologiaa. Ja näin tietää Wikipedia: ”Erilaisia kuolemaan liittyviä ilmiöitä on kutsuttu nimityksellä marras. Suomalaisten kansanuskomusten yhteydessä martaat ovat muun muassa…

Työt jatkuvat – Viikko 46/12

Kosteaa, mutta lämmintä, sopisi viikon yleisluonnehdinnaksi. Tihkua ja välillä oikein sadettakin. Muutama aurinkoinen aamu, mutta yleistunnelma ei siitä paljon muuttunut. Meren vedenkorkeus nousi ajoittain yli puolen metrin, mikä tiesi veden nousua tulvaniitylle. Myös puron pinta oli normaalia korkeammalla, muttei kuitenkaan tulvaan saakka. Altailla työt jatkuivat. Altaan vallin korotus ja maaperätutkimus ovat edelleen käynnissä. Ja jäljet…

Muutos työmaaksi – Vikko 45/12

Viikon näkyvin seikka oli alueen muttuminen työmaaksi. Maaperätutkimusta tehdään uudelleen ja uusissa paikoissa ja altaan reunapadon korotus tuonnut mukanaan myös polun nostamisen altaan itäpuolelta. Jäljet näkyvät monella tavalla maastossa. Tästä tulee maanantain aikana erillinen juttu. Alkuviikko oli suhteellisen lämmin vaikkakin tiistai-iltana oli pakkasta, mutta aamulla oltiin jälleen plussan puolella. Allas pysyi auki ja lintuja sinnittelee…

Uusi arvoitus – Viikko 44/12

Toukokuussa kirjoittelin (JR) arvoituksesta, joka osoittautui limasieniin kuuluvaksi silkkityynyseksi. Päätin tutkia, mitä silkkityynysille kuuluu ja miltä ne näyttävät loppusyksystä. Hämmennys oli melkoinen, kun limasienen kotipuussa näytti olevan jotain aivan muuta. Ulkonäön ja kuvavertailun perusteella näyttäisi olevan kyse hyytelösieniin kuuluvasta liuskahytykästä (tai nystyhytykästä). Vai onko limasienten muodonmuutos näin iso – syksy saattaa tehdä tepposensa asiaa tuntemattomalle?…

Ensilumi, pakkasta ja kunnostusta – Viikko 43/12

Ensilumen viikko. Viikko alkoi suhteellisen lämpimänä ja ruskan värittämänä. Torstaina kylmeni ja perjantain vastaisena yönä saatiin lunta – ei paljoa, mutta ohut harso. Lumipeitteen paksuus oli kovin paikallista. Pakkasyöt jatkuivat viikonlopun yli ja päivätkin olivat kylmiä. Altaat saivat jääpeitteen. Tikliparvia näkyi aiempaa runsaammin. Viikko sitten aprikoitu puiden merkintä sai ratkaisunsa. Kuten uutisissa kerrotaan, HSY nostetaa…

Syyssateita, sumua ja kosteaa – Viikko 42/12

Ei ole uutinen, että tänä vuonna on Suomessa satanut ja niin on Suomenojallakin. Syyssateinen viikko, sumua – ja isoja lätäköitä kävelyteillä ja niiden reunoilla. Lätäköiden syntyä on edesauttanut maaperätutkimus, joka on jättänyt jälkeensä painaumia ja uomia. Nämä ovat kuin lätäköitä varten tehtyjä. Altaissa vesi on korkealla ja lähes vuotaa yli kävelytien altaiden pohjoispäässä. Mielenkiintoista oli…

Syksyä – Viikko 41/12

Maisema on syksyisen kaunis. Etelän ruska on parhaimmillaan. Sääkin on syksyinen – tai no – sellainen kuin se oli koko menneen kesän: sataa, paistaa, sataa … tummat pilvet ajalehtivat taivaalla. Venestamassa on syksyn merkit vahvasti esillä: veneitä telakoidaan. Meren pinta laski ja sade ei yksin riittänyt purkamaan puroa tulvaniitylle, vaan vesi vetäytyi miltei kokonaan niityltä.…

Talkoita ja muita aktiviteetteja – Viikko 40/12

Aiemmin uutisissa oli esillä, että valmistimme loppukesällä olleeseen kaupungin järjestämään asukastilaisuuteen infojulisteita Suomenojan luonnosta. Nyt nämä on laminoitu ja siirretty kertomaan viestiään lintualtaita kiertävän polun varrelle sekä lähellä oleville kaupunginosien ilmoitustauluille. Toivottavasti laittavat ajatuksia liikkeelle. Lauantaina Virtavesien hoitoyhdistys ry (Virho) järjesti kunnostustalkoot Suomenojalla Finnoonjoen alajuoksulle. Noin kolmekymmentä talkoolaista rehki kolmessa tunnissa n. 40 tonnia kiviä…

Sumusen viikon tunnelmia – Viikko 39/12

Syksyn tunnelman aistii vähentyneistä linnuista. Altailla on kyhmypariskunta, muutamia sorsia, pari telkkää, tukkasotkia ja jokunen punasotka. Pensaissa ja puissa on paljon muuttavia pikkulintuja, jotka ovat bongareitten päämielenkiinnonkohteita. Siemensyöjien laajempaa esiintymistä vielä odotellaan. Samaten vähentyneet ulkoilijat tuovat hiljaiseleon tunnelman. Osasyy kuluneella viikolla oli varmaankin säällä. Sumuinen ja kostea. Vaikkei satannut, oli silti tunnelma, että silmälaseissa olisi…

Siemensyöjiä näkyy jo – Viikko 38/12

Kulunut kesä ja alkusyksy ovat olleet erikoisia: melkein jokaista viikkoa on voinut luonnehtia toteamalla, että vaihtelevaa, välillä kaunista, välillä sateita ja ajoittain tuulista. Näin on ollut päättyneelläkin viikolla. Muutamia erittäin pehmeitä ja kauniita päiviä ja sitten taas sateita ja koleata. Muutama kaunis ja tyyni aamu oli todella upea tulvaniityllä, jonne vesi ajoittain nousi. Syksyyn kuuluvat…